maanantai 2. joulukuuta 2013

Ja joulukuuta...

On taas pari viikkoa vierähtänyt sitten viime päivityksen. Risteilystä on toivuttu, vaikkakin itsestä tuntui niinkun ois ollu laivalla vielä kolme päivää sen jälkeen kun rantauduttiin takaisin Pietariin. Joka yö oli melkosen suuri aallokko, ja osa porukasta olikin merisairaana vähän väliä. Muutoin oli kyllä hauska reissu, ja oli kiva käydä käveleskelemässä Tukholmassa ja Tallinnassakin. Moni seurueestamme tuntui tykkäävän etenkin Helsingistä ja Tukholmasta, ja oli mielenkiintosta kuunnella heidän huomioitaan näistä kaupungeista. Joka paikassa on kuulemma niin siistiä ja hiljaista, että ei meinaa muun muassa uskaltaa puhua suureen ääneen. Myös sitä hämmästeltiin, kuinka monet ihmiset Helsingissä lounastivat yksinään, eikä se ilmeisesti ole yhtä tavallista esimerkiksi Saksassa. Väittivätpä myös paikallisia ihmisiä erittäin ystävällisiksi!

Itse alan jo kovasti kaipaamaan omaa rauhaa ja tuota hiljaisuutta, minkä ystäväni panivat Suomessa merkille. Pietarissa siitä saa nauttia äärimmäisen harvoin. Ehkä kaikkein rasittavinta on se, että musiikki pauhaa joka paikassa, jatkuvasti, yleensä täydellä voluumilla. Siksipä on vaikea löytää vaikka kahvilaa tai ravintolaa, jossa voisi normaalilla äänellä keskustella kavereiden kanssa. Kaiken lisäksi musiikki on usein jotain melko järkyttävää, ja hyvätkin kappaleet on yleensä pilattu ihmeellisillä disko-remixeillä, kuten meillä yliopiston ruokalassa. Ihan niinkuin ruokaloissa ei olisi desibelit jo muutenkin tarpeeksi korkealla, sillä meidän koulun "disko-ruokalassa" on aina bileet käynnissä.

Suomeen palatessa voi aluksi hieman kirpaista ulos syömään mennessä. Vaikka Pietari ei olekaan mikään halpa kaupunki, lounasaikaan täällä voi syödä huomattavasti halvemmalla kuin Suomessa. Läheinen sushi-paikka (joita on Pietari muutenkin pullollaan) tarjoaa joka päivä kaiken puoleen hintaan ennen kello neljää, joten siellä mahan voi saada täyteen reilulla kolmella eurolla. Usein ravintoloissa ja ruokaloissa voi olla siis jopa halvempaa kuin koulun ruokalassa, ja halvemmalla kuin itse kokatessa. Myös kahviloissa ja paikallisissa pikaruokaketjuissa voi lounastaa erittäin edullisesti, mutta ruoan laatu ei aina ole parhainta tasoa. Siinä muutes yksi asia lisää, mitä Suomessa kaipaan. Tukholmassakin olin todella onnellinen, kun lounastimme mukavassa paikassa vajaa 9 eurolla, ja sain lihapullien ja muusin lisäksi tuoreen ja monipuolisen alkusalaatin, mikä ei Venäjällä ole todellakaan tavallista.

Lauantai-illalla juhlittiin venäläiseen tyyliin överisti, sillä kanssaopiskelijamme järkkäsivät meille kolmen tunnin limusiiniajelun. Kokemus oli vähintääkin mielenkiintoinen, ja taisipa siinä joku pikku kolarikin tapahtua matkan alussa. Matka jatkui kuitenkin pian, ja ajelun jälkeen suuntasimme jakamaan yötä Punch-klubille, joka sijaitsee aivan Gostiny Dvor -metroaseman vieressä. Nyt kun aikaa on jäljellä enää muutama viikko, tajusin, että viikonloput pitää käyttää harkiten. Toki klubeillekin on kiva mennä hyvässä seurassa, mutta tässä kaupungissa on niin paljon mielenkiintoisia ei-niin-valtavirta baareja ja klubeja, että oikein harmittaa kun suurin osa porukasta haluaa aina mennä samantyylisiin paikkoihin, joissa soi kaikissa sama musiikki. Olen päättänyt, että ainakin eräs Jazz-klubi Kazanin katedraalin lähettyvillä täytyy katsastaa vielä ennen joulua.


Meidän pirssi lauantailta, sekä "Bloody church", kuten turkkilainen opiskelijakollegamme sen nimesi. :D

Nyt alkaa Pietarissakin tuntua talvelta, kun tänne satoi ensilumi. Täytyy sanoa, että pari astetta pakkasta tuntuu huomattavasti mukavammalta kuin se ainainen sade! Eilen kävimme väsymyksestä huolimatta hieman kiertelemässä kaupungilla, ja katsomassa miltä se näyttää jouluvalojen ja lumen kera. Lumi oli keskustaan päästessä kylläkin enemmän tai vähemmän loskaa, mutta joulukoristelut olivat venäläiseen tapaan erittäin näyttävät. Nyt täytyisi varmaan alkaa kirjoittelemaan esseitä, ettei kaikki jäisi ihan viimetippaan!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Marraskuuta!

Kappas, täällä oli tämmönen blogi! Kiirettä on pitänyt, ja kun ei oo pitänyt niin on laiskottanut. Paljon on tässä viikon aikana tapahtunut ja paljon on kulutettu myös luokan 107 epämukavia penkkejä ajoittain saunamaisessa ilmastossa. (Lämmöt pidetään ilmeisesti joka paikassa täysillä, mutta onneks on ilmastointi ja ikkunoitakin voi pitää auki koko ajan, kuinka ympäristöystävällistä!) Tässä kolmen viikon aikana oli kaks kurssia, jotka kesti vain yhden viikon, mutta sitten istuttiinkin oikein uralla useita tunteja päivässä. Välillä jopa ihan mielenkiintosta asiaa, välillä sitten vähän vähemmän mielenkiintosta.. Tällä viikolla oli luentoja vielä tänään lauantainakin.

Ehkäpä pienoisesta stressistä johtuen alkaa ottaa hieman kupoliin moni asia täällä, kuten vaikka se, että pyykkikoneisiin ei kelpaa kuin kymmenen ruplan kolikot, ja hinta koneen pyörittämisestä vaihtelee ilmeisen mielivaltaisesti. Kun sitten lähet vaihtamaan lisää kolikoita pyykinpesun markkinahinnan nousemisen johdosta, "vaihtomaatti" ei toimi. Kun kahden tarpeettoman välipala-automaattiostoksen jälkeen saat sitten vihdoin kerättyä kokoon tarpeeksi noita maagisia kymmenen ruplan kolikoita, on kaikki pyykkikoneet varattuja. Odottelun jälkeen saat sitten kivasti pyykit koneeseen ja joskus jopa koneen pyörimään! Mutta se sitten onkin jo liikaa vaadittu, että pyykit olis puhtaita ja ei-litimärkiä ohjelman loppuessa. Laitat kuitenkin pyykit kuivuriin, koska illalla ohjelma on kalliimpi ja kestää kauemmin, ehkä ne kuivuis tällä kertaa edes vähän. No eipä kuivu ei! Tunnin kuivurissa pyörimisen jälkeen pyykit on märempiä kuin yleensä pesukoneesta linkouksen jälkeen suoraan otettaessa. Tämmöstä siis tänään.

Suuret on ongelmat, mutta kyllä nyt helpotti kun sai avautua! Tosin kun päivittäin on kaikkea tämmöstä pientä säätöä arkisten asioiden kanssa niin välillä meinaa vähän tympästä. Tässä jonkun aikaa sitte meille muun muassa tuli joku mies työkalupakin kanssa, ja selitti venäjäksi jotain, että hän nyt poraa vähän reikiä seiniin internetin takia. Siinä meni noin 3 tuntia. Myöhemmin selvisi, että meidän vuokraan kuuluva netti katkaistaan, ja tilalle tulee uusi, josta pitää maksaa lisää. Eikä tämä herra voinut tietenkään auttaa meitä reitittimen kanssa, sillä jokaisen meidän asunnossa olisi pitänyt tehdä oma sopimus ja maksaa erikseen. Nyt monen yrityksen ja erehdyksen jälkeen netti kuitenkin toimii taas, kiitos auttavaisten kanssaopiskelijoiden.

Mutta on täällä kivaakin. On ollut halloween-bileet, synttäreitä, illallisia ja muuta mukavaa. Eilen käytiin kattomassa vihdoin siltojen nousemista, vaikkakin jäätiin väärälle puolelle siltaa kun ei keretty enää ylittää sitä. Sitten kierrettiin "taksilla" kotia vähän kauempaa missä oli siltoja vielä toiminnassa, ja maksettiin vahingossa 500 ruplaa liikaa keskenäisten kommunikointiongelmien vuoksi. Kuski oli varmaan ainakin tyytyväinen. Ehkä tämä oli ihan oikein mulle kun viimeksi otin vahingossa kuskiltamme mukaan jonkinsortin takin joka lojui takapenkillä, tuli paha mieli! Siinä sitten kuuntelin viikon verran kuittailua, kuten "Ryöstit sitten taksikuskin!" tai "Kuulin että sulla on uus takki!"

Pienoiseksi pettymykseksemme vai pieni osa sillasta aukesi..

Pietari-Paavalin linnoitus yöaikaan.



Toissa sunnuntaina venäläiset opikelijakollegamme järjestivät meille oikein mukavan illanvieton Саквояж -nimisessä baarissa/ravintolassa. Sisustus oli erittäin mielenkiintoinen ja halloween-teemaan oikein sopiva, mutta täytyy sanoa, ettei välttämättä kovin ruokahalua nostattava. Älysin onneksi syödä jotain kunnollista ennen lähtöä, sillä se mitä olimme luulleet illalliseksi, jossa kaikki tilaavat omat ruokansa, olikin enemmän tequila- ja vodkailta zakuskien kera, venäläiseen tyyliin. Tahti oli paljon kovempi kuin sitseillä konsanaan, ei siinä keretty paljon lauluja laulella kun uzbekistanilainen "toastimme" laittoi jo uuden kierroksen alulle. Yllättävää kyllä, noista juomista tullut mitään sivuvaikutuksia, kun pöytä oli täynnä naposteltavaa ja vettäkin tilattiin reilulla kädellä. Vaikka lautasella olevien limelohkojen jääminen perusteella kierroksia olikin noin 10...

Kiva kahvila aivan Moskovskiy vokzalin lähellä.


Käytiin suomalaisen kaverini kanssa Jusupovin palatsissa tässä taannoin, tässä pari kuvaa sieltä.





Matkalla Jusupovin paltasiin, Мойка-joen rantakadulla.

Aika menee kyllä täällä hurjan nopeaa. Toisaalta odotan joulua, koska sillon näkee taas läheisiä ihmisiä, saa syödä suomalaisia ruokia ja SAUNOA, paljuilla... Mutta toisaalta tiedän että sitten aika Pietarissa on jo lähes ohi, yhyy! Kun tajusin miten vähän aikaa on enää jäljellä, varailin lähes paniikissa lippuja balettiin, teatteriin ja konsertteihin, löysin vihdoin venäläisen tytön joka haluaa oppia suomea ja jonka kanssa tavataan niin monta kertaa kuin vaan vielä kerkeää. Saksaakin olen rohkaistunut puhumaan välillä. Hienoa huomata miten molempia kieliä ymmärtää erittäin hyvinkin, kun puhuu jonkun kanssa kahdenkesken! Itse puhumista täytyy kyllä harjoitella vielä, mutta kyllä sekin alkaa vielä sujumaan.

Huomenna lähdetään erittäin eksoottiselle ekskursiolle, nimittäin risteilylle Helsinki-Tukholma-Tallinna. :D Noh, hauskaa tulee varmasti olemaan joka tapauksessa. Bis bald! ;)

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sataa sataa ropisee

Yksi tärkeä vinkki Pietariin syksyllä tulijoille. Kannattaa ostaa hyvä sateenvarjo, sillä heppoisesta sontikasta ei ole hirveästi hyötyä jos se kääntyilee koko ajan ylösalaisin tuulen voimasta. Ja aina kun sataa, niin myös tulee. Olen tästä yhteydestä melko varma, sillä olen tehnyt aiheesta empiiristä tutkimusta ja otoskokokin alkaa olla jo melko suuri. Voisikin sanoa, että sateen määrän ja tuulen voimakkuuden välillä Pietarissa vallitsee positiivinen korrelaatio. Noh, ymmärrätte varmaan pointin!

Tällä viikolla käytiin muun muassa keilaamassa kansainvälisen maisteriohjelman porukan kanssa. Mukana oli muun muassa venäläisiä, saksalaisia, turkkilaisia, indonesialaisia, syyrialaisia, ja olihan meitä pari suomalaistakin. Keilaaminen on ilmeisen suosittua ajanvietettä keskiluokkaisten venäläisten keskuudessa. Suuri keilahalli oli lähtiessämme täynnä ihmisiä, ja porukat olivat suurempia kuin mitä Suomessa olen tottunut näkemään. Oli myös hauskaa, että keilahalli oli samalla myös ravintola, sillä ihmiset söivät pöydissä ihan oikeita ruoka-annoksia, ja keltapaitaisia tarjoilijoita vilisi ympärillämme jatkuvasti. Itse tyydyimme tilaamaan vain juomia ja grenkejä, eli uppopaistettuja, valkosipulilla ja suolalla maustettuja ruisleivän palasia. Nämä ihanan rasvaiset leipätikut ovat suosittua naposteltavaa Venäjällä, ja niitä saa tilattua useimmissa baareissa.

Olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka helppoa täällä on tutustua myös venäläisiin oppilaisiin, sillä usein Suomessa tuntuu, ettei vaihtareihin pääse kunnolla tutustumaan vaikka yrittäisikin. Ehkä se johtuu siitä, että meillä ei ole täällä mitään järjestöä vaihtareille, joka järjestäisi bileitä sun muuta, joten meidän täytyy suunnitella kaikenlaiset tapahtumat keskenämme. Tietysti tärkeä tekijä on myös venäläinen vieraanvaraisuus, sillä monet venäläiset oppilaat, jotka vähänkään englantia osaavat, ovat innokkaita tutustumaan ulkomaalaisiin oppilaisiin ja esittelemään meille kaupunkiaan ja maataan. Ja tietysti tällaiset oppilaat hakeutuvat nimenomaan meidän ohjelmaan, sillä tällöin heillä on kursseja myös englannin kielellä.

Meillä oli eilen yks harvoista aidosti mielenkiintosista luennoista! Opiskelen International Management and Business Development -ohjelmassa, mutta tää kurssi oli siis Venäjän historiaa, ja nimenomaan 1900-luvulta tällä kertaa. Kuuntelin siis lähes koko nelituntisen korvat höröllään, tietysti osittain myös siksi, että mua kiinnosti suunnattomasti kuulla miten Venäjällä puhutaan talvisodasta. No, ilmeisesti siitä ei ole aikaisemmin kauheasti puhuttu, meidän opettaja sanoi, että hänen aikanaan koulukirjoissa mainittiin asia vain yhdellä lauseella. Mutta nykyään oppilalle kuulemma kerrotaan kyseisestä sodasta enemmän. Olin erittäin yllättynyt siitä, miten paljon opettajamme puhui tästä sodasta, ja puhui jopa siitä, kuinka epäreilu sota oli suomalaisille, ja hyödytön Neuvostoliitolle. Katsottiin myös eräs video Finlandia-hymnin soidessa taustalla, ja ai että meinas kyynelkanavat aueta! Tunnen nimittäin sen sävellyksen alusta loppuun, koska soitettiin sitä orkesterissa aikanaan monen monta kertaa. Hymniosuus on ehkä yksi maailman kauneimmista melodioista. Finlandia jotenkin herättää minussa aina valtavan ylpeyden kotimaastani, kuten varmaan monilla muillakin suomalaisilla. Suomalainen suklaa ja maitotuotteet on myös muutes maailman parhaita. Eikä tää oo vaan mun mielipide, sillä oon maistattanut niitä myös muille täällä, ja kaikki tuntuvat olevan niistä ihastuksissaan. Lisäksi jos käyn Suomessa, mun täytyy roudata läjäpäin Fazeria mun entiselle huonekaverille, amerikkalaiselle tytölle.

Tänään päästiinkin nauttimaan tunnelmista Ska:n kotikatsomossa, vastassa Dinamo Riga. Ensimmäiset kaksi erää oli aika tasapaksua ja hieman innottoman oloista pelaamista, mutta kolmannessa erässä Ska joutui alkaa taistelemaan, kun Riga tuli rinnalle ja ohi. Lisäjännitystä toi Ska:n tasoitus koko ottelun viimeisellä minuutilla, ja koska voitto ei ratkennut jatkoajallakaan, päästiin katsomaan vieläpä rankkarit kaupanpäällisiksi. Viihdettä saatiin siis koko rahan edestä, kun lähes täysi katsomokin heräsi lopussa kannustamaan todenteolla.

Sehän on Ilya itse!

Ennen peliä hyvissä ajoin odottamassa. (Totta kai, kun saksalaisten kanssa ollaan liikenteessä.)

Okei, ei tässä varmaan muuta ihmeempiä, kohta vapautuu pyykkikone, jes! Koitan kirjoitella taas noin viikon päästä lisää!

torstai 17. lokakuuta 2013

Seitsemän viikkoa vierähtänyt

Nyt päätin alkaa oppimaan venäjää aktiivisesti! Onhan se jo aikakin, ja motivaationpoikanen löytyi kuin löytyikin jostain kuuden viikon jälkeen. Ilmoittauduin jo Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen venäjänkursseille, ja huonekaverini kanssa suunniteltiin, että tammikuussa voisimme ehkä käydä jonkinlaisen venäjän intensiivikurssin Pietarissa tai vaikkapa Moskovassa, sillä kyseinen kaverini siirtyy vaihtoajan jälkeen Moskovaan suorittamaan harjoittelua. Näyttää kuitenkin siltä, että koulu Jyväskylässä alkaa kivana synttärilahjana jo tammikuun toisella viikolla. Olen muutenkin ryhdistäytynyt, sillä kävin myös ensimmäistä kertaa salilla, minkä jälkeen tuli niin kauhea energiavaje, että joutui ruuan päälle syömään vielä levyllisen Dumble-suklaata. Suomessa en edes ostaisi kyseistä suklaata, mutta pitihän pienoiseen Suomi-ikävään syödä suomalaista herkkua, ja tuo oli ainut mitä tähän hätään löysin.

Lauantaina olimme kaupungilla ensin erään venäläisen tytön kanssa, joka haluaa oppia saksaa, joten tapasimme kahvilassa, jossa asiakkaat eivät maksa nauttimiensa tuotteiden perusteella vaan kahvilassa viettämässä ajan perusteella. En katsonut tarkasti kuinka kauan siellä vietimme, mutta maksoimme noin kahden tunnin visiitistämme 170 ruplaa per nenä, eli ei hirveän paljon cappuccinosta, teestä ja kekseistä. Kahvila sijaitsee ydinkeskustassa, vastapäätä Gostiny dvorin metroasemaa Nevskillä, mutta on kolmannessa kerroksessa sen verran piilossa, että sinne ei kukaan varmasti vahingossa eksy. Paikan tarkoituksena onkin kuulemma olla kotoisa paikka, johon tullaan viettämään aikaa ja juttelemaan henkilökunnan kanssa, eivätkä he mainosta kahvilaa juuri missään, joten asiakaskunta muodostuu lähinnä puskaradion välityksellä. Saksatuokoon jälkeen tapasimme toisen venäläisen tytön, jonka kanssa puhuimme vuorostaan venäjää, kuljailimme (eli kävelimme ympäriinsä) Ледный Сад -puistossa, minkä jälkeen tutustuimme ensimmäistä kertaa Eremitagen kokoelmiin. Oli hienoa huomata, että pystyy jo käymään keskusteluja arkipäiväisistä asioista venäjäksi, ja tämän ansiosta olenkin  ehkä saanut puhtia venäjän opintoihin. Eremitagessa kiertelimme parin tunnin ajan, ja täytyy sanoa, että olin vaikuttunut eniten huoneista. Ne ovat kaikki niin upeita, övereitä ja koristeellisia. Vaikea kuvitella, että tällaisissa huoneissa aatelisto on oikeasti asunut, huhhuh.. Vaikkei taide kiinnostaisi, kannattaa tätä valtavaa museota käydä silti ihailemassa myös sisältä päin. Venäläisellä opiskelijakortilla sisäänpääsy on sitäpaitsi ilmainen, joten ei tarvitse kiertää kerralla kaikkia näyttelyitä, ei sillä että se edes mahdollista olisi yhdessä päivässä..


Kahvila, jossa maksat vain viettämästäsi ajasta.

Sunnuntaina kävimme kahden suomalaisen tytön kanssa Udelnayan ulkoilmakirppiksellä, ja siellä myytiinkin jos jonkinmoista tavaraa. Udelnaya sijaitsee kaupungin pohjoispuolella, eikä matka olisi itse asiassa ollut pitkä bussilla, mutta koska aikatauluja ei tietysti ollut saatavilla, päätimme, että on varminta matkustaa metrolla keskustan kautta, vaikkakin jouduimme vaihtamaan metrolinjaa kahdesti. Kirppiskiertelyn jälkeen menimme vielä kaupungilla syömässä ja kiertelemässä Dom Knigissä, mistä löysin itselleni "tavoitekirjan", eli kirjan, joka minun täytyy pystyä lukemaan viimeistään tämän vaihtojen jälkeen. Kyseessä on joku nyyhkyrakkaustarina, joten kirjan teksi vaikutti melko suoraviivaiselta ja helposti ymmärrettävältä, joten uskon vahvasti että kykenen suoriutumaan tästä tehtävästä! Tietysti ajattelin aloittaa näistä muumikirjoista..



Tässä tavoitetta tulevalle talvelle! 

Maanantaina tämä sama lauantaina tapaamamme tyttö kierrätti meitä kävellen ympäri kaupunkia, ja vei meitä myös paikkoihin, mihin turistit eivät yleensä eksy. Vietimmekin erittäin mukavan iltapäivän, jonka lopuksi hän vei meidät teelle vanhempiensa omistamaan asuntoon. Oli muuten pikkasen verran pramea kämppä. Kaiverrukset seinissä ja katoissa, kattokruunut ja lattia toivat mieleen Eremitagen, kuitenkin ilman kultauksia. Koko asunnon kiertävältä parvekkeelta oli näköala kaupungin yli. He aikovat vuokrata asunnot piakkoin jollekin, enkä sitten edes viitsinyt kysyä, että paljonko asunnossa on vuokra.

Viime päivinä olen miettinyt muun muassa Suomi-brändiä. Huonekaverini kysyi nimittäin tässä taannoin, että mistä Suomi on tunnettu. Hän sanoi, että osaa yhdistää asioita Norjaan ja Ruotsiin, muttei mitään oikein erityisesti Suomeen, ei edes joulupukkia, voi hetrsyykeli! Tuntui vaikealta alkaa kertomaan, sillä tällaisia asioita on niin paljon, mutta en tiedä, osaavatko ihmiset yhdistää niitä Suomeen. Olen nimittäin huomannut, että kun olen puhunut muun muassa tunnetuista suomalaisista bändeistä ja yrityksistä, saunasta tai joulupukista, useat ihmiset ovat todella yllättyneitä, kun kuulevat suomalaisesta alkuperästä. "Mitä, luulin että se on amerikkalainen/ruotsalainen bändi!" "Eikö se olekaan ruotsalainen/norjalainen/venäläinen juttu?" Turhauttavaa! Olen aina todella ylpeä kotimaastani, mutta kukaan ei tunnu tietävän sen hienouksista. Edes saksalaiset eivät tunnu tietävän Suomesta muuta kuin sen, että suomalaiset juovat paljon viinaa ja tekevät itsemurhia. Oikeasti, tämä on suunnilleen ainut asia, minkä useat, fiksut ja koulutetut ihmiset tietävät Suomesta. Sen lisäksi tietysti, että meillä on talvella kylmää.. Ja pimeää. Jotkut luulevat myös, että meillä on kesälläkin liian kylmää meressä/järvessä uimiseen. Olen kuullut joidenki väittävän, että on aivan turha yrittää luoda mitään Suomi-brändiä, ei ketään kiinnosta, olemme vain pikkuinen maa pohjoisessa. Näille sanoisin, että tulkaa tänne selittämään ihmisille että ei, ei Suomessa ole tuommoista, ja kyllä, tämäkin asia on Suomesta, uudelleen ja uudelleen.. Enkä usko että Suomen asemaa muun muassa maailmanpolitiikassa tai -kaupassa ainakaan edistää tuo yllä kuvailemani synkkä näkemys maastamme. Jospa opeteltaisiin olemaan enemmän ylpeitä itsestämme! ;)

Okei, tämän purkautumisen jälkeen on varmaan parasta lopettaa tämä päivitys kivoihin kuviin! :D


Kun oikein ketuttaa, pitää syödä leivos lounaaksi!

Eremitagen sisäänkäynniltä.

Ja Eremitagen sisältä.

Smolny Cathedral

Juuri kun olin lopettelemassa kirjoittamista, ajatukseni keskeytyi, kun käytävällä alkoi kaikua jokin kuulutus, jossa miesääni toisti samaa fraasia parin minuutin ajan. Ymmärsimme siitä sanat "huomio" ja "evakuointi", joten lähdimme kysymään kerroksemme babushkalta hieman lisäselvitystä asiaan. Hän sitten kertoi, että hälytys, tai mikä ikinä olikaan, ei koske meitä, вcë в порядке, kaikki kunnossa. Toivon mukaan tositilanteen tullessa asiasta pidetään hieman enemmän meteliä, sillä kuuntelin musiikkia korvakuulokkeilla kuulutuksen alkaessa, enkä siis heti edes kuullut mitä tapahtuu.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Lokakuiset terveiset

Lokakuu, voiko masentavampaa ajankohdan nimeä olla? Ja "lokakuiset", voiko niin edes sanoa. Kyllä tämä suomi on hauska kieli, kun toistaa jotain sanaa tarpeeksi monesti, alkaa epäilemään, voiko tuommoista olla olemassa...

Mutta huh, kuinka Allegro onkaan nopea, etenkin kun lähtöasemana oli Pasila. En oo kerenny tehä vielä mitään, ja ollaan jo Lahdessa. Kävin siis Suomessa, taas. Sain kivasti monta kärpästä yhdellä iskulla, ja onnistuin mahduttamaan viiden päivän ja noin 2000 kilometrin visittiini Kauppakadun appron, yhden tapaamisen ja talvivaatteiden hakemisen lisäksi, ihanaksi yllätyksekseni, useamman ystävän ja perheenjäsenen tapaamisen, pääsinpä nauttimaan myös puusaunasta ja paljusta kirkkaista kirkkaimman tähtitaivaan alla. Viimeisen vastapainoksi kerkesin myös hieman fiilistellä syksyistä Helsinkiä ja miettiä, mitä oikein näyttäisin kavereilleni, jotka haluavat käydä Helsingissä syksyn aikana. Ei siis hassumpi reissu! Paluu vaihtarin arkeen tarkoittaa kuitenkin sitä, että tänään mua odottaa myös muutama kotitehtävä, joita olen iloisesti onnistunut välttelemään viimeisten päivien aikana. On se rankkaa. ;)

Mutta mitäs Pietariin sitten viime päivityksen. Yksi viimeaikojen hauskimmista jutuista oli ainakin koordinaattorimme meille järjestämä vierailu Venäjän suurimman panimon, Baltikan, tehtaalle. Venäläiseen tapaan, vastaanottovirkailija ei ollut kuullutkaan vierailevasta opiskelijaryhmästä. Hetken näytti jo pahalta, mutta noin 45 minuutin odottelun jälkeen meitä opastamaan saapui kuin saapuikin mies, joka puhui erittäin hyvää englantia, pointsit myös siitä! Kuuntelimme kiltisti nyökytellen esitelmää yrityksen toiminnasta, tuotannosta ja historiasta, mikä olikin mielenkiintoista. Useimpien mielessä kirkkaimpana varmasti siinti kuitenkin ajatus tehdaskierroksen jälkeisestä maistelutuokiosta. Meidät vietiin huoneeseen, jossa oli kaksi pöytää täynnä erilaisia oluita ja hieman suolaista naposteltavaa. Ilmeni, että aikaa maisteluun meillä oli puolisen tuntia, joten tunnollisina oppilaina otimme tehtävän vastaan, ja suoriuduimmekin urakasta kiitettävästi. Paluumatkalla tunnelma pikkubussissamme oli huomattavasti hilpeämpi kuin menomatkalla.

Baltika-vierailun jälkeen vietin mukavan vapaapäivän venäjän tehtävien ja pyykinpesun merkeissä, ja iltasella pystyin lauleskelemaan ja soittamaan kitaraa kaikessa rauhassa, sillä kaikilla meidän huushollissa on tiistaisin luento viidestä yhdeksään, paitsi minulla! Tykkään kämppiksieni seurasta paljon, mutta tällainen määrä omaa aikaa meidän elinoloissamme on melkoista luksusta! Keskiviikkona olin siis täynnä opiskeluenergiaa, alkoihan meillä uusi mielenkiintoisen kuuloinen kurssikin. Noh, melko mielenkiintoinen tuo luento olikin. Aluksi odotin kärsivällisesti, että pääsisimme niin sanotusti asiaan. Jonkin ajan kuluttua olin hämmentynyt. Sitten kun tajusin, että asiaan ei tulla pääsemään missään vaiheessa, mua alkoi todella suututtamaan. Mihin kaikkeen hyödyllisempää ja kivempaan voisin tämänkin ajan käyttää, mutta sen sijaan istun maisteritasoisen kurssin luennolla, jonka meno muistuttaa enemmänkin lastentarhaa. Professorikin heitti lopulta kaiken leikiksi, ja nauroi omien juttujensa lisäksi kaikelle, mitä oppilaat sanoivat. Ja tapana oli selvästi sanoa kaikki ajatukset sanottiin ääneen, oli niissä ideaa tai ei. Lopussa olinkin lähinnä huvittunut, enkä voinut muuta kuin nauraa. Saimme nauraa ihan rauhassa, sillä luokassa oli semmoinen meteli, ettei kukaan kiinnittänyt meihin huomiota. Harkitsen vakavasti kurssin poisjättämistä, mikäli en sitten välttämättä tarvi juuri noita opintopisteitä. Muutoin opetus on onneksi ollut hyvää, vaikka opintoala ei olekaan se minulle kaikkein kiinnostavin.

Rajatarkastus lähestyy, joten siirryn tästä kohta taas Venäjän puolelle ja odottamaan, mitä tämä viikko tuo tullessaan!

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Moskova (sittenkin!)

Kuten otsikosta voikin päätellä, Venäjällä kaikki todella järjestyy, lopulta. Viimeksi kerroin, että Moskovan reissumme peruuntuu meidän ryhmän osalta, mutta kertoessamme tästä ohjelmamme vastuuhenkilölle, hän tarjoutui siirtämään tutustumislounaan torstaille. Olimme hieman ihmeissämme, sillä saamastamme sähköpostista saimme sen käsityksen, että joko me perumme reissumme, tai juhla perutaan. Noh, olimme tietysti tyytyväisiä järjestelyyn, ja illallistimme torstai-iltana ennen Moskovaan lähtöä tiedekuntamme venäläisten ja muista maista tulleiden maisteriopiskelijoiden kanssa. Oli todella hyvä ettemme missanneet juhlaa, sillä siellä tutustuimme moniin uusiin ihmisiin, joita tulemme näkemään varmasti tämän lukukauden aikana.

Minä ja 12 saksalaista (kuka ei kuulu joukkoon?) lähdimme siis kohti Moskovaa torstaiyönä klo 01.40, ja saavuimme perille 10 jälkeen aamulla. Sain nukuttua kunnolla vain pari tuntia, mutta täytyy sanoa, että aiemmin kuulemani perusteella odotin paljon pahempaa 3. luokan Platzkart-paikoiltamme. Jopa venäläiset opiskelijat joiden kanssa puhuin kyseisestä matkustustavasta, tuntuivat pitävän sitä ihan kamalana. Menomatkan juna oli paljon parempi kuin tulomatkan, josta emme saaneet vierekkäisiä paikkoja, emmekä edes kaikki paikkoja samasta vaunusta, sillä olimme varaamisen kanssa liian myöhään liikenteessä. Kellään ei myöskään ollut paikkaa alapedistä, joten jouduimme istumapaikkojen puuttuessa mennä kiltisti nukkumaan matkan alussa. Yöjuna oli kokemuksena erittäin mielenkiintoinen. Sängyt olivat kapeita ja lähellä toisiaan, ja vaunussa oli ajoittain noin 30 astetta lämmintä. Menomatkan modernimmassa junassa oli näyttö, josta pystyi lukemaan sisälämpötilan (Aamun mennessä 29 astetta), mutta tulomatkan junassa ei onneksi ollut, pelkkä lukeman näkeminen olisi varmaan alkanut ahdistamaan. Ja se tupakka... Jos sitä kerran täytyy polttaa joka paikassa, eikö junissa voisi olla erillisiä tupakointikoppeja? Paluumatkalla jopa vaunumme ei niin ystävällinen lipuntarkastaja/vahti eli provodnitsa, veteli savukkeita ketjussa, sen verran vahvasti tunki savu nukkumaosastolle aina vähän väliä. Onneksi olin kaukaa viisas ja otin mukaan antihistamiinit ja nenäsumutteet, eikä nokka ollut pölyn ja savun keskellä niin tukossa kuin olisi voinut olla. Kaikesta tästä huolimatta olen ehdottoman tyytyväinen, että päätimme matkustaa tällä tavalla. Neljässä tunnissa Pietari-Moskova välin taittava Sapsan-juna olisi ollut tähän verrattuna erittäin kallis, ja tylsä vaihtoehto. Noh, ehkä valitsen kuitenkin sen seuraavalla kerralla..

Ensikosketus venäläiseen yöjunaan.



Yläpuolella oikealla menomatkan "moderni" versio Platzkartesta, ja vasemmalla tulomatkan ei-niin-moderni juna ja ei-niin-tilava punkka. Sääliksi kävi seurueemme poikia, sillä jopa tällaisella pienikokoisella tytöllä oli vaikeuksia mahtua nukkumatilaan.


Kreml

Moskovan valtionyliopisto

Siilejä!

Lauantaiaamun piknik-aamiainen Gum-ostoskeskuksessa

Rakastavaisten lukkoja kanaalin ylittävällä sillalla...
...ja yksi hieman vaatimattomampi lukko.
Kristus Vapahtajan katedraali

Sama kirkko hieman eri vinkkelistä




Vaikutelma, jonka sain Moskovasta lyhyen vierailumme aikana, oli ehkä hieman kaoottinen. Tietysti perinteiseen venäläiseen tapaan vertailimme Moskovaa paljon Pietariin, ja täytyy sanoa, että Pietari on kaupunkina kauniimpi ja kotoisampi. Moskova on toki vaikuttava, ja siellä on lukuisia kauniita rakennuksia ja kirkkoja, mutta samalla se on myös jollain tavalla hieman luotaantyöntävä ja etäinen. Siinä missä Pietari on rakennetty symmetrisesti ja suunnitelmallisesti, Moskovassa saattaa olla historiallisen rakennuksen vieressä pari pilvenpiirtäjää, niiden jälkeen kirkko ja niin edelleen. Itselleni tuli tästä syystä mielikuva siitä, että Moskovassa joku päättää haluavansa rakennuttaa jonkin rakennuksen paikkaan, johon se ei yhtään sovi, mutta kunhan rahaa löytyy, ei sijainnilla ole niin väliä. Olisikohan sittenkin pitänyt hakea sinne TTY:hyn opiskelemaan arkkitehdiksi, sen verran paljon tunnun kiinnittävän täällä huomiota rakennuksiin... En tiedä juuri mitään arkkitehtuurista, mutta nautin suunnattomasti kauniiden rakennusten katselemisesta ja niiden tarinoiden kuuntelemisesta. Yksi kiehtovimmista piirteistä Moskovan kaupunkikuvassa on mielestäni Stalinistisen arkkitehtuurin peruja olevat "seitsemän sisarusta", joihin myös Moskovan valtionyliopiston rakennus kuuluu. Rakennukset ovat hyvin vaikuttavan näkösiä, ja jotenkin karun kauniita. Sisältä ainakin yliopiston rakennus on kuitenkin kuulemma paikoittain erittäin huonokuntoinen, esimerkiksi opiskelijoiden asuntolat ovat paljon karumpia kuin oman yliopistomme IMOP-rakennuksen asuntola. Erityisesti ihastuin myös Pyhän Vasilin ja Kristus Vapahtajan katedraaleihin. 

Rakennusten ja kaupungin ihailemisen lisäksi pidimme tietysti hauskaa, söimme hyvin ja saimme varmasti ikimuistoiset hostelli- ja klubikokemukset. Pääsimme porukalla 12 hengen huoneistoon, ja yhden pojista joutui majoittua sekalaisen seurakunnan kanssa eri huoneessa, sillä paikkoja oli meille yksi liian vähän. Hostellimme, A la Russe nimeltään, oli edullinen ja sijaitsi erittäin hyvällä paikalla, lyhyehkön kävelymatkan päässä Kremlistä. Huoneemme ei varsinaisesti ollut luksusta, mutta henkilökunta oli mukavaa, eivätkä huterat kerrossängytkään romahtaneet meidän visiittimme aikana. Kellarissa "salaisia" suihkutiloja etsiessämme törmäsimme myös kahteen pieneen kissanpentuun! Erittäin monipuolinen majatalo, siis. Perjantai-iltana suuntasimme myös Propaganda-nimiseen yökerhoon, joka ei varsinaisesti ollut sitä mihin olen itse tottunut, mutta kokemuksena myöskin mielenkiintoinen, underground-tyylinen paikka. Suurin miinus omalla kohdallani oli musiikki, sillä tekno on niitä harvoja musiikkityylejä, joista en perusta ollenkaan. Seura on kuitenkin se mikä ratkaisee, ja tunnelmakin oli klubilla rento. Lisäksi ruokapaikkojen valinnat osuivat reissulla nappiin, tai sitten olin vain niin nälkäinen, että kaikki maistui erittäin herkulliselta. 

Nyt olemme takaisin Pietarissa, asuntolassa, kotona. Etenkin Moskovan reissun jälkeen Pietariin palaaminen tuntui kotoisalta. Matkaajat ovat väsyneitä mutta onnellisia, ja kaikki pääsivät ehjinä takaisin. Onnistunut reissu siis! 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Всё хорошо

Viimeisimmästä postauksesta onkin kauan. Niin kauan, että täytyi oikein luntata mitä oon menny siellä horisemaan. Mutta kaikki kunnossa, всё хорошо. Paljon on siis kerennyt tapahtumaan tuon jälkeen, ja tekemistä on riittänyt välillä liiaksikin. Nyt on kuitenkin aikaa hengähtää hieman, sillä mulla ei ollut tänään muuta kuin venäjän tunti, joten saan olla hetken yksin huoneessa muiden istuessa luennoilla, luksusta!

Mulla on nyt uudet kämppäkaverit (tytöt joiden kanssa käyn samoja kursseja), jotka on todella mukavia, ja joiden kanssa meillä on suunnilleen samat aikataulut, joten oon saanut vihdoin nukkua! Meillä on myös enemmän tilaa, sillä meitä on nyt vain neljä yhdessä kämpässä. Vuokra on tietysti hieman korkeampi, vajaa 200 euroa, mutta olen kyllä valmis maksamaan sen verran tästä asunnosta. Kokkaaminenkin on paljon mukavampaa kun on useampi ihminen saman pöydän ääressä. Ainut miinus tässä asunnossa on se, että koska tämä kerros on oikeastaan rakennuksen hostellia eikä asuntolaa, ei täällä ollut yhtä paljon kaappitilaa, eikä liettä. Löysimme kuitenkin irrallisen keittolevyn parillakympillä ja saimme muutaman tuolin ja pöydän lisää. En etukäteen oikeastaan odottanut löytäväni täältä hyviäkin ystäviä, mutta näitä tyttöjä tulen varmasti näkemään tämän vaihdon jälkeenkin, ja edessä on tämänhetkisten suunnitelmien mukaan ainakin reissu olutfesteille ja perinteisen Dirndl-mekon osto.


Ammattilaiskeittiö.


Kämppispotretti!

En nyt ala luettelmaan kaikkea mitä ollaan täällä tehty, mutta voisin kertoa yleisesti muutamista täällä huomaavistani asioista. Ensinnäkin, ainakin joka toinen vaihtari täällä on saksalainen. En etukäteen tiennyt, että näiden maiden välinen yhteistyö on niin vahvaa tässä mielessä. Suurin osa kavereistani täällä on saksalaisia, ja sainkin tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun voin petrata täällä sekä venäjän että saksan kielen taitojani. Toki saksa on mulle helpompaa kun oon sitä kauemmin lukenut, ja huomaan että sanavarastoni (ainakin passiivinen sellainen) on yllättävänkin laaja. Siksipä kun pitäisi puhua venäjää, mulle tulee usein mieleen vain saksankielinen vastine monille sanoille. Selvästi Saksan kielen asuttama alue aivoissani on alkanut aktivoitua vauhdilla, sillä kuulen saksaa jatkuvasti, ja olen hieman puhunutkin sitä. Yleisesti ottaen saksalaiset opiskelijat tuntuvat puhuvan hyvää englantia, mutta eivät kaikki. He siis tykkäävät luonnollisesti lyöttäytyä yhteen ja puhua keskenään myös saksaa. Mulle se on yleensä ok, mutta tietysti en pysty täysimääräisesti osallistumaan tällöin keskusteluun, jos ihmiset puhuvat hirmu nopeasti tai omia murteitaan. Muutama muu tuntemani ihminen on kuitenkin kertonut, että heitä ajoittain tympäsee tämä tilanne, sillä luonnollisesti jos ei ymmärrä sanaakaan saksaa, tulee väkistenkin ulkopuolinen olo tällaisessa seurassa. Useimmat ovat kuitenkin hyvin huomaavaisia ja puhuvat englantia keskenäänkin keskustellessaan. Eräät venäläiset oppilaat ihmettelivät tätä käytöstä, mutta mielestäni se on ainoastaan kohteliasta, mikäli seurueessa on yksikään kieltä ymmärtämätön.

Toiseksi, sanonta siitä, että Venäjä on maa, jossa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy, pitää todellakin paikkaansa. Olin suunnitellut matkaavani Suomeen viime viikon lauantaina, sillä minulla oli menoa Helsinkiin tiistaina. Maksoin monikertaviisumin pikaisesta käsittelystä ylimääräiset 2500 ruplaa, ja kerroin, että minun pitää olla Helsingissä viimeistään 17.9. No, byrokratian rattaat alkoivat pyörimään, ja Suomen reissuni lähestyessä kyselin lisätietoja lähes päivittäin. Sain aina saman vastauksen - ei vielä tietoa. Ajoittain näytti jo siltä, että reissu jää tekemättä, sillä tämä mainitsemani 17. päivä oli ilmeisesti otettu hyvin kirjaimellisti ja minulle kerrottiin, että saan viisumini tuolloin tiistaina puolen päivän aikaan. Se olisi ollut minulle jo myöhäistä, sillä keretäkseni tapaamiseen, minun täytyi lähteä viimeistään aamulla 6.40 Allegrolla. Kahden kansainvälisen toimiston työntekijän avustuksella viisumini järjestyi lopulta maanantaille, ei ennemmin eikä myöhemmin kuin 11 aikaan illalla, mutta järjestyipä kuitenkin. Ilmeisesti näytin passikuvassani varsin miehekkäältä, sillä viisumitoimiston tätit olivat laittaneet sukupuoleni väärin viisumiin. Mutta mitäpä pienistä, tämä moka oli korjattavissa kuulakärkikynällä, eikä kukaan rajatarkastuksessa huomauttanut asiasta, ainakaan tällä kertaa. Musta vähän tuntuu, että jos olisin sanonut alunperin, että minun täytyy ehdottomasti olla Helsingissä lauantaina, jolloin olin suunnitellut meneväni, olisi viisumi järjestynyt myös lauantaille. "Kaikki järjestyy" päti myös tämän asuntolan kanssa, sillä aluksi meille sanottiin, ettei opiskelijoille ole tarjolla meille luvattuja 2-hengen huoneita, vaan kaikki tulevat asumaan 3-hengen huoneissa. Osittain myös koordinaattorimme ansiosta saimme kuitenkin hostellista asunnon edullisemmin, ja pääsimme kuin pääsimmekin muuttamaan mukavampaan asuntoon.

Kolmanneksi, venäläiset ihmiset ovat todella vieraanvaraisia. Ei tarvitse tietää paljoakaan todennäköisyyslaskennasta ja tilastotieteestä tajutakseen, että viiden miljoonan ihmisen asuttamassa kaupungissa voi törmätä tietysti myös niinsanottuihin pissipäihin, mutta yleisesti ottaen pietarilaiset ovat erittäin avuliasta ja ystävällistä porukkaa. Aina löytyy joku, jolta voi kysyä tietä tai mitä ikinä tarviikin, ja jos tämä henkilö ei tiedä, hän esimerkiksi soittaa jollekin muulle. Tämä sillä varauksella, että osaa venäjää. Venäläisten, jopa nuorten ihmisten, englannintaito on usein suorastaan olematon, mutta moni myös tuntuu välttelevän englannin puhumista, koska ei halua menettää kasvojaan. Hyvin monen venäläisen ensimmäiset sanat keskustelussa ovatkin olleen "I don't speak English" tai "My English is really bad", minkä jälkeen on pystytty kuitenkin keskustelemaan aivan normaalisti. Tavallaan ymmärrän tämän, sillä itseäni vähän ujostuttaa puhua venäjää ja hieman saksaakin. Jos venäjää taitamaton vierailee Pietarissa ja osaa saksaa, kannattaa koittaa kommunikoida saksaksi, yllättävän moni täällä on lukenut sitä koulussa, myös vanhemmat ihmiset. 

Venäjällä oppii myös väkistenkin juomaan teetä. Ja tietysti muita perinteisiä venäläisiä juomia.. Venäläiset kurssikaverini esimerkiksi suorastaan pakottivat minut maistamaan viskiä, mutta ei siitä sen enempää. Kun yritin vähentää kahvinjuontiani kotona, tuntui se lähes mahdottomalta, mutta nyt olen alkanut pitämään teestä enemmän ja enemmän. Kahvia olenkin juonut vain kahviloissa, mistä saa kunnollista cappuccinoa, ja näitäkin Pitarissa onneksi riittää. Pietarissa on kahviloiden lisäksi myös lukuisia mielenkiintoisia paikkoja, nähtävyyksiä, ravintoloita, klubeja, teattereita, museoita, ynnä muuta näkemisen arvoista. Tarvitsisimme paljon enemmän kuin 4,5 kuukautta oppiaksemme tuntemaan kaupungin hyvin. Runsaudenpula saattaa välillä tuskastuttaa, mutta se on myös jännittävää, koska aina on mahdollista löytää jotain uutta.

Kaiken kaikkiaan olen hirmu tyytyväinen, että päätin lähteä vaihtoon, ja juuri Pietariin. Nyt tuntuu hassulta, että istuutuessani ensimmäistä kertaa Allegron kyytiin, halusin vain ottaa seuraavan junan takaisin kotia. Silloin myös edessä oleva vaihtoaika tuntui todella pitkältä, ja mietin, mitä muka tekisin täällä seuraavat neljä kuukautta. Nyt taas tuntuu, että jouluhan on jo ihan nurkan takana, minkä jälkeen vaihto on jo käytännössä ohi. Mutta vielä ei kannata heittäytyä haikeaksi, vaan keskittyä nauttimaan ajasta Pietarissa. Voin suositella vaihtoonlähtöä lämpimästi kaikille, myös niille, joita syystä tai toisesta pelottaa tai hirvittää ajatus muualla asumisesta, ja voisinpa jopa sanoa että etenkin näiden ihmisten kannattaa yrittää voittaa pelkonsa jos vähänkään on kiinnostunut lähtemään ulkomaille. Täällä ne pelot nimittäin voivat kadota vaikka kokonaan, niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa. Parempi katsoa kuin katua, kuten lempilausahduksessanikin sanotaan:




Suunnitelmissa oli käydä Moskovassa tänä viikonloppuna isommalla porukalla, mutta vaikuttaa siltä, että meidän ryhmän oppilaiden täytyy joko perua junaliput tai koittaa saada vaihdettua niiden ajankohtaa, sillä emme ottaneet niitä varatessamme huomioon tervetulojuhlaa, jonka tarkkaa ajankohtaa ei kylläkään kerrottu meille kuin vasta nyt. Läsnäolomme on ilmeisen tärkeä, sillä saimme ohjelmamme vastuuhenkilöltä kaksi vaihtoehtoa: joko perumme matkamme, tai juhla perutaan. Nyt täytyy siis lähteä selvittämään, onko noiden paperilappusten palauttaminen edes mahdollista, mutta eiköhän... Это Россия!


Yhyy, hyvästi Moskova ja täyteenahdettu yöjuna, ainakin toistaiseksi!

Yöllinen Pietari

Pietar-Paavalin linnoituksesta


Nevsky Prospect